sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Orion 27

Juonitiivistelmää Orionin 27. osan tapahtumista ja mukaan voi myös lähteä keskustelemaan mangan tapahtumista.

Manga jatkuu Orionin ja Masamunen kohtauksella, jossa Masamune onnistuu väistämään hyökkäyksen. Sen seurauksena Orion putoaa alas muiden luo, jossa hengissä olevat Rocket ja Andy ovat. Masamune jatkaa etenemistään ja ylhäällä häntä odottaa irlanninsusikoira: Akakama. Hänestä ei kuitenkaan ole vastusta Masamunelle jolloin koira päätyy alas muiden luo.

Matheuksen porukka päättää hyökätä Ohun puolelle ja ottelu keskeytyy kantautuvan äänen takia. Sanadan joukko juoksentelee ja Kenshinkin on ajantasalla tapahtumista.

Akakaman ajauduttua virtaukseen Orion pelastaa hänet ja irlanninsusikoiraa elvytetään. Pian he huomaavat Masamunen tulevan myös virran mukana. Orion hyppää veteen ja Gin tulee pelastamaan lapsenlapsensa Masamunen kynsistä. Kohtauksen päätteeksi Orion vetää Giniä mukanaan kivelle.

Andy on ajautunut virran mukana toisaalle ja oleskelee Gennain joukon kanssa.

Taistelu Ohussa sen kuin jatkuu kun Weed suuntaa taistelupaikalle. Hän saa myös mukaansa Kenshinin. Molemmille osapuolille siis lisäystä.

Rocket kuulee kantautuvan äänen ja huomaa Masamunen jatkavan kiipeämistään. Päästyään ylös koira haluaa otella Yamabikon kanssa, mutta se ei onnistu Rigelin tullessa väliin. Rigel muistelee Terumunea ja ottelee Masamunen kanssa kohtalokkain seurauksin.

Rigel kiepauttaa vastustajansa ympäri, mutta jää osittain itsekin alle. Mitä kummallekin tapahtui?

Lisää kuvia?
Masamune vs Akakama
Masamune vs Rigel

Hox// Tähdenlennon Loisto on tehnyt osasta kuvapostauksen. Suunnatkaa sinnekin. ~

2 kommenttia:

  1. Kiva kun laitoit kuvia ja ton linkin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Tuolla oli tarkemmin noista kohtauksista kuvina, jolloin linkkiä kannatti suositella.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.