torstai 26. syyskuuta 2013

Muuttuvat suosikit

Faneuteni alkualkoina oli helppo nimittää monia hahmoja suosikeiksi. Yksittäinen hahmo saattoi tuntua hyvältä esimerkiksi juonen kannalta tai siitä saattoi muuten pitää sellaisenaan. Kysymys kuuluu, ketkä ovat jättäytyneet listalta tai, miten mielipiteeni ovat muuten hahmoihin nähden muuttuneet?

Jos nyt tarkkaillaan GNG:n puolta niin muistan hyvinkin nimittäneeni joskus esimerkiksi Rikiä, Crossia, Akamea tai tiikeriveljeksiä suosikkihahmoikseni. Rikissä saatoin ihailla voimaa ja karismaa, mutta hahmo alkoi käydä poissaolevaksi ja rotkoon putoaminen sammutti kiinnostuksen hahmoon. Crossista pidin sen takia, että hän oli vahva urooksi tunnettu naaras, joka kulki uskollisesti miehensä rinnalla. Mutta hahmon rooli kapenee sarjassa synnytettyään Benille pennut ja myöhemminkään hän ei uskalla enää taistella. Akamessa oli ainesta vahvaksi suosikkihahmokseni ennen kaikkea korostuvan luonnonläheisyyden takia. Silti en ole koskaan välittänyt näistä ninja-asioista, jolloin suhtaudunkin kishuun välinpitämättömästi. Tiikeriveljesten toimintaa ja yhteistyötä tuli ihailtua GNG:n juonessa, mutta vähitellen hahmot alkoivat hukkua massaan ja menettää "sen jonkin" Akatoran kuoltua.

Minulle on ylipäätään vaikea nimetä Hopeanuolesta suosikkihahmoja, koska ne eivät erotu joukosta samalla tavalla kuin Weedin hahmot, jolloin koirat jäävät vain massaan kulkemaan. Vahvoiksi kestosuokeikseni lukeutuvat Ben, John ja Benizakura. Tanskandoggi on ihailtavan nöyrä ja kohtelee alaisiaan tasa-vertaisesti ollen aina valmis tekemään kaikkensa heidän ja tehtävän eteen. John on rääväsuinen saksanpaimenkoira, jonka rooli ja ystävyys Ginin kanssa paranee, kun hän pääsee Hidetoshin jaloista. Benizakura on iäkäs, karismaattinen ja viisas tapaus, joka haluaa ihailtavasti näyttää nuoremmille esimerkkiä ja hyviä käytöstapoja.

Weedin puolella en näe järin eroja nykyisiin suosikkeihini Johniin, Hougeniin ja Weediin. Tanskandoggia vihasin suoranaisesti todella kauan, koska hän tappoi Johnin ja ikään kuin Jeromenkin. Kun pääsin tästä yli, olin kykeneväinen tykästymään Hougenin nerokkuuteen vihollisena, jonka kunnioitus on vaikeasti saatavissa. Weedistä lässytetään kaikkea negatiivista animen antaman kuvan myötä, mutta minä sen sijaan ihailen vahvasti akitan elämänkatsomusta ja moraalia.

Suomimangaa lukeneena voisin kertoa Jeromen pudonneen täysin omalta listaltani. Animessa hän ei ole haukkumassa ja arvostelemassa muiden tekoja tai suhtautumassa ennakkoluuloisesti kaikkeen. GB tuntuu lähinnä samanlaiselta, mikä onkin suuri pettymys animeen verrattuna. Edellä mainitusta en ole koskaan mitenkään erityisemmin pitänyt, mutta englanninsetterin lisäksi Sasuke on hirveä. Pienikokoisesta uroksesta on ainesta naarashahmoksi taistelukykyjen puutteen takia. Haluaisin myös lukea mangaa ilman shiban järjettömiä huumoriyrityksiä.

Eli hyvillä hahmoilla ja oikeilla suosikeilla on vahva ero. Toki ihan yksittäisistä hahmoista on hyvä pitää jonkun ominaisuuden puolesta, mutta itse ainakin erotan nämä kaksi toisistaan. Suosikit ovat minulle ne rakkaimmat ja parhaimmat, kun taas hyviä hahmoja voi vain ihastella ja tykätä.

Kaksi suosikkihahmoani, valitettavasti taistelemassa keskenään.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Sata salamaa iskee tulta

.. ja Hougenin elämä räjähtää.. Mikäli nimestäkin kykeni päättelemään niin postaus käsittelee Hougenin animekuolemaa ja sivuaa mangakuolemankin pariin spoilaavasti.

Animen viimeisessä jaksossa, 26 Hougen ja Weed kohtaavat lopputaistelun merkeissä kumpikin verisesti taistellen. Tanskandoggin kaaduttua maahan ZTB iskusta, käyvät Weed ja Gin keskustelua siitä, pitäisikö Hougen tappaa vai jättää henkiin. Weed on kaikesta huolimatta vihollisensa puolella, eikä halua tappaa häntä. Akame ottaa puheeksi akitan muistuttavan isäänsä, joka antaakin valtansa pojalleen. Kaikki koirat kumartavat uudelle ylipäällikölle ja tuona aikana Hougen kiipeää torahampaalle. Urosta naurattaa se, miten Ohun soturit ovat säästäneet hänen henkensä ja koira aikoo tappaa jokaikisen. Salama keskeyttää Hougenin pahisnaurun, mihin koira kuolee.

Animekuolema naurattaa monia, koska salaman iskemistä pidetään luonnottomana ja kuin vaihtoehtona sille, ettei Weed kykene tappamaan vihollistaan. Todellisuudessa salamoiminen ukkomyrskyn aikaan talvella on mahdollista, mutta hyvin harvinaista. Taivaan jumalat kukistivat pahuuden niin kuin Akame yhdessä vaiheessa kuvailikin.

Animen versio Hougenin kuolemasta on naurettava johtuen juuri tästä lähes mahdottomasta sattumasta kuolla torahampaalle. Lisäksi salama itsessään pilkkaa tätä tanskandoggia vihollishahmona, kun hän ei saanut kunnollista loppua animessa. Kieltämättä Hougenin voisi ajatella ylivertaisena vihollisena, mutta soturien häviöillä sitä ei voida myöntää, koska paha saa aina palkkansa.

Entä sitten mangakuolema?

Mangassa Hougen kuolee siihen kun Shouji Sudou ilmestyy taistelukentälle ja ampuu koiran. Mikäkö on miehen motiivi tappaa tämä vihollishahmo? Kosto Shoujin ystävän, Tanuman kuolemasta, jonka aiheuttajana Hougen oli toiminut.

Hougenin likainen menneisyys.
Tämä vaihtoehto ei tunnu ollenkaan järjettömältä, sillä mies esiintyy muutamia kertoja mangassa ja juttelee aktiivisesti Hidetoshin ja Daisuken kanssa etsien verenhimoisesti Hougenia. Shoujin ilmestymiseen osaa siis varautua, eikä se tule täysin puskan takaa. Hougenin menneisyys on enemmän esillä mangassa kuin animessa, joten minusta on vain hienoa, että joku saapuu menneisyydestä selkeän motiivin kanssa tappamaan uroksen. On maksun aika.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Mainiot blogit!

Bloggaaminen on yleistynyt viime vuoden puolelta lähtien, jolloin yhä useammalta fanilta löytyy blogi. Tässä kirjoituksessa erittelen mielestäni ne mainioimmat yksilöt ja joiden seuraamisesta nautin. Ehtona ovat ennen kaikkea monipuolisuus sisällön suhteen ja varsinainen kirjoittaminen.

- GinBing on hyvän ystäväni, Windyn pitämä Ginga-aiheinen blogi. Olen ennen kaikkea nauttinut bloggaajan kirjoitustyylistä ja laajoista mielipiteistä, jotka sisältävät hyviä perusteluitakin. Windyltä löytyy kokemusta faniudesta ja hän tarjoaa blogissa muun muassa juoniselosteita Shiroi Senshi Yamatosta. Joten suosittelen tarkkailemaan blogia mikäli sarja kiinnostaa!

Liian aliarvostettu blogi, joka kaipaisi osakseen lisää itsevarmuutta ja rohkeutta, mitä uudet lukijat voisivat tuoda tullessaan.
- Ennennäkemättömän Hopeanuoli!musikaalin virallinen blogi. Esityksen näkeminen vuoden 2012 Animeconissa oli jotain niin mullistavaa, että ilahduin suuresti musikaalille tarkoitetun blogin löytämisestä.

Oikeastaan blogi on juuri hyvä vaihtoehto kertomaan tarkemmin musikaalista ja sen tapahtumista. Mukana on ollut hauskojakin juttua ja on ollut hienoa saada tietää jäsenistäkin enemmän. Aivan ihana blogi. ♥

- Tulilinnun pitämä blogi Ginga-uutisille. Meinasin joskus tehdä uutisille tarkoitetun blogin, koska Gingaan liittyvistä uutisista on hyvin vaikea kuulla, mikäli ei ole liittyneinä foorumeille tai käytä Linnunradan Sanomat sivustoa.

Blogi on mukavasti ajantasalla ja uutisten sisältö/tieto on kattava.

- Ruotsalaisen keräilijän, MyPruen kirjoitelmia keräilystä englanniksi. Blogi on tarjonnut hyvin erilaisia vinkkejä esimerkiksi sen suhteen, mitä huutokauppoja kannattaisi kokeilla. Lisäksi oheistuotekuvat ovat monipuolisia ja aina on piristävää nähdä harvinaimmista tuotteistakin uusia kuvia.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Jeromen laumasta erottaminen

Animessa Weed erottaa saksanpaimenkoiran hänen murhattua Lectorin ja Thunderin. Mangassa koirien tilalla sen sijaan ovat kaksi ajokoiraa, joilla on vastaavasti aikomus tappaa Ohun ylipäällikkö. Jerome selittelee tekojaan haluamalla suojella johtajaansa ja paratiisia. Tekikö Weed/Jerome oikein ja minkälaisia seurauksia tapahtumalla oli?

Olen aiempina vuosina vihannut tätä Weedin toimintamenetelmää, vaikka huulillani onkin ollut tietoa siitä, että Jerome teki vastoin akitan käskyä. Liekö sitten syynä se, miten tykkäsin saksanpaimenkoirasta suuresti ja tuntui oudolta nähdä Weed noin hurjana kerta hän ei ole aiemmin joutunut tuomaan esille, mitä tapahtuu sääntöjen rikkojille. Lisäksi hahmojen suhde saa kohtauksen tuntumaan entistä voimakkaammalta.

Minusta Weed ei nimenomaan toiminut väärin, vaikka Jeromella oli ns. hyvä tarkoitus. Etenkin Lectorin ja Thunderin kohdalla oli selvää, että koirat palaisivat lupauksistaan huolimatta Hougenin luo. Ja mitäköhän sitten olisi tapahtunut? Weed olisi voinut pettyä tähänkin petturuuteen, koska luotti sokeasti.

Akita teki nimenomaan selväksi Kyoshirollekin, ettei koiria tapeta. Miksi Jerome olisi saanut jonkun etuoikeuden tappaa heidät tai koska oli läheinen Weedin kanssa? Ei, ei. Hahmo näkee saksanpaimenkoiran teon hirveänä lähinnä murhaamisen takia, jonka jälkeen seuraa petturuus ja luottamuksen menettäminen. Minä ymmärrän Weedin näkökulmaa samalla tavalla kuin Jeromen, joten minusta juuri koirien tapattaminen ei ollut se kamalin asia, periaatteessa.
Hahmo saa osakseen arvostelua laumalaisiltaan ja etenkin Kyoshiro on valmis lähtemään laumansa kanssa. Hän kuitenkin palaa Weedin luo ja Jerome tarjoaa koirille lisävahvistusta hakemalla väkeä Shikokusta.

Loppupuolelle animea kaksikko kohtaa jälleen, kun Weed lähtee pelastamaan ystäväänsä koskesta. Hän on antanut Jeromen teon anteeksi ja hahmo on valmis kuolemaan Weedin puolesta kehon lämpötilan laskiessa. Omasta mielestäni Ohun väki teki tarpeeksi Jeromeen liittyvissä etsinnöissä ja hahmo aiheutti itse oman kuolemansa. Hän ei olisi joutunut koskeen ylipäätään, jollei olisi jättänyt luotia jalkaansa ja antanut näin Hougenille mahdollisuutta. Sekä hahmo päätti lähteä tanskandoggin perään ja pelastaa Weedin hengen, joten vastuu on hänellä itsellään.

Mangassa seuraukset eivät kulje näin "pahoissa" mitoissa, vaan Jerome pysyy hengissä ja kaksikon välit alkavat palautua vähitellen.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mistä en pidä GNG:ssä?

Ginga Nagareboshi Gin on yksiä nostalgisimpia sarjoja, mitä löytyy ja se on syystäkin hyvin arvostettu/pidetty. Päätin koota mukaan seikkoja sarjasta, jotka eivät puhuttele minua lainkaan.

Ensimmäisenä tulee mieleen GNG:ssä esiintyvät ihmishahmot. Tällä tarkoitan sitä että pidän heistä kyllä hahmoina, mutta etenkin alussa sarja on tylsä juuri näiden ihmisten toilailujen perään katsomisen takia. Tämän uskoisin johtuvan pitkälti siitä, miten en hirveästi välitä ihmispainotteisista sarjoista, minkä takia odotan kovasti koirien esiin astumista ja sarjan haltuun ottamista. Silti ihmishahmot ovat erittäin tärkeä osa sarjaa, sillä juuri heidän pariinhan Akakabuton tulee iskeä, jotta juoni alkaa etenemään.

Minusta on hieman outoa se että Rikin laumasta löytyy useita joukkueenjohtajia: Ben, Great ja Smith, joista kahdella jälkimmäisellä ei loppupeleissä ole mitään merkitystä. Ensimmäisen joukkueenjohtajana on tietenkin oletettavaa että Ben on asemaltaan kärjessä, mutta minusta on silti tylsää, etteivät Smith tai Great pääse johtajamaan omia joukkueitaan samalla tavalla kuin Ben. Se jos mikä olisi entisestään kohentanut hahmojen roolia ja vaikutusvaltaisuuttakin.

GNG:n juoni on melko yksitoikoinen sen suhteen, ettei tapahdu mitään epäonnistumisia tai uudelleen yrittämisiä - etenkään laumojen välillä. Tiikeriveljekset, Moss, Igat, Musashi, Bill, Benizakura ja Mutsun kenraalit saadaan noin vain osaksi laumaa. Ainoa piristys on oikeastaan Sniper, joka keksii erilaisia salajuonia, joilla yritetään vaikuttaa koirien liittoutumiseen ja tehtävässä epäonnistumiseen. Juoni on aika hätiköityä ja melko kiireellistä kuten koirien tehtäväkin on. Mutta realistisuuden ja mielekkyyden kannalta olisin halunnut nähdä enemmän sitä, miten koirat olisivat toimineet uusien liittolaisten suhteen, jos liittoutumisesta ei olisi tehty näin helppoa.

Minulla ei ole hyvin montaa suosikkia GNG:n puolelta, minkä arvaan johtuvan pelkästään hahmojen vaikeaselkoisuudesta. Nyt kun koirat liikkuvat yhtenä joukkona, ne eivät välttämättä uskalla tuoda itseään ja omaa persoonaan ulos tai vaihtoehtoisesti omaksutaan joku luonne tai käyttäytymismenetelmä, jotka ovat samankaltaisia. Hahmoihin ei satsata hyvin paljon, jolloin koen etenkin samaistumisen ja mielipiteiden esittämisen todella vaikeaksi.

Sarjassa on useita piirtäjiä, jolloin levyjen välillä voidaan nähdä tyylissä vaihtelua. Tämä ei ole oikeastaan koskaan haitannut minua, mutta kieltämättä joskus etenkin Akamella ja Ginillä on hirveät pallopäät, joita en voi sietää. Koirien väritkin saattavat vaihdella, jolloin Hakuroa nähdään jopa sinisenäkin ja Lloydia valkoisena Kurojakin kukistamisen aikaan. Tähän kiinnitän hyvin paljon huomiota, mutta syy löytyy siitä miten kalvoja on käytetty uudelleen, välittämättä siitä tehäänkö virallisesta hahmosta sivuhahmo. Tällöin samoihin kohtauskuviin saatetaan törmätä useastikin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Oheistuotteilla koristellen

Hankin koulujen alkamisen yhteydessä Ginga.fin kaupasta muutaman lasinalusen laitettuani aiemmin Orionin 24. osan ennakkotilaukseen. Valitsin ostoskoriini Georgen/Joujin, Hiron, Rocketin ja Kenin ja sain päälle pienehköä alennustakin.

Lasinalusten ilmaannuttua innostuin kiinnittämään niitä kirjahyllyni seinää pitkin. Aiemmin olin miettinyt miten saisin ne esille Smurffin tehtyä aiheesta oma postauksensa. Myöhemmin Kaksoissolan foorumiltakin kävi ilmi, että porukka pitää lasinalusia näkyvissä, jolloin päätin minäkin laittaa lasinalusiani esille.

Postissa tulleet lasinaluset.
Entuudestaan minulta löytyi lasinaluset Ginistä, Benistä, Rikistä ja Kagetorasta. Nyt omistan kahdeksan yksilöä, jolloin kerättävää löytyy vielä puolet.


Täytyy sanoa että tykkään näkemästäni nyt oheistuotteiden paremman näkyvyyden takia. Onneksi minulta löytyy vielä toinen hylly, jonka seinään voin laittaa lasinalusia sitä mukaa. Tarkoitukseni olisi laittaa kahteen seinään kaikki kaksitoista lasinalusta kuuden sarjoissa.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kacchuu no senshi Gamu (osa 2)

Vuonna 1560 Rando ja muut ovat löytäneet toisen kylän johon asettua. Sinä päivänä kylään astuu lisää Gaman väkeä, jotka käyttäytyvät väkivaltaisesti ja tappelevat. Gamu kuitenkin saa kaksi miestä käpälämäkeen tekemällä heidän vaatteensa kelvottomaksi, jolloin he ovat alasti.

Kinoshita Toukichirou on päättänyt viedä Radonin ja Gamun herransa, Oda Nobunagan luo. He nimittäin haluavat osaksi klaania ja palvella Nobunagaa. Klaaninjohtaja pyytää Tokichiroa käyttämään asettaan Gamuun nähdäkseen millaisia taitoja ganeilla piilee. Gamu on kestävää sorttia ja lentää vain laukauksista taaksepäin. Lopulta koira kuitenkin saa tuhottua aseen, jolloin kaksikko on lunastanut paikkansa.
Imagawa Yoshimoto matkaa 40 000 liittolaisen kanssa aikeinaan saada Nobunagasta liittolainen. Sillä välin Nobunagan väki ja Rando & syövät ja kehittelevät suunnitelmaa Imagawa Yoshimotoa varten.

15. päivä huhtikuuta Imagawan joukko on asettunut Kutshikageen. Myös Rando, Gamu ja Kinoshita ovat järjestäneet itsensä vihollisen alueelle. Kusakage ilemestyy elossa kolmikon luo ja tappaa yhden miehen. 
19. päivänä Imagawan joukko hyökkäsi Marunesin linnoitukseen ja sitä johti Tokugawa Ieyasu. Imagawasan kenraali Asahina Yasutomo Wasisun linnoituksessa. Kaksi miestä yrittää tappaa
Kusakagen, jolle ne eivät pärjää.

Nobunaga pukee haarniskansa päälle ja Imagawa suuntaa eteenpäin tuhottuaan Wasisu ja Marune linnoitukset. Gamun mukana on 2000 miestä ja Imagawalla on 5000. Kusakage on livahtanut Imagawan leiriin saadakseen tietoja. Pian Nobunagan joukot suuntaavat kohti Imagawan porukan olinpaikkaa ja Nobunaga leikkaa yhdeltä mieheltä pään irti.  

Kolmantena vuonna, 19. päivä huhtikuuta Imagawa Yoshimoto lähetti 40 000 miestään Kyotoon, jossa Nobunagan 2000 miestä voitti heidät. Heidän johtaja tapettiin myöhemmin.

Tieto Imagawa Yoshimoton kuolemasta kantautuu Takeda Shingenin luo Yamamoto Kansuken kautta, joka törmää matkallaan Tsubakuroon. Hayabuza juttelee poikansa kanssa ja yrittää käännyttää tätä liittymään Gamun puolelle. Kansuke lähtee Hayabuzan kanssa tapaamaan Gamaa.  

Myöhemmin Tsubakuro ilmestyy miehiensä kanssa Radon ja Gamun luo kertoen isänsä kuolleen. Oboro, Tsuchigumo, Motege Jujiro ja Shiba liittyvät myös mukaan ja kaikki suuntaavat seuraavaksi Kaihin. He näkevät varjostamalla Kunsuken, Takedan kenraalin. Jujiro esittää naamarilla Kunsukea ja pyytää johtajaltaan että he hakisivat Gamalta apua.  

Gama ilmestyy Yamanashiin ja Radon, Gamu jaTsubakuro löytävät lintujen nokkimasta Hayabuzan ruumista. Jujiro on mennyt Gaman luokse Kunsukena ja lopulta muutkin tulevat perässä paikalle. Gamu ja Radon alkavat taistella Gamaa vastaan. Taistelun yhteydessä käy kuitenkin niin että korpit lentävät päin Gamaa, jolloin Gamu saa mahdollisuuden iskeä koiran pään poikki.

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.